Tiistai 10.06.2008 herään aamulla klo 05.00 helvetinmoiseen kolahdukseen. Tuuli on yltynyt ja kölin alla kolisee! "Ylös Joppe jumalauta ja heti." Hyökkään ylös sitlooraan ja huomaan ankkurin luistaneen. Olemme siirtyneet ainakin sata metriä alkuperäiseltä paikaltamme. Joppe ryntää myös ylös ja samalla starttaan pikkudieselin käymään. Yritän vedättää veneen perää syvää kohti, eli sinne mistä olemme ajautuneet. Pääni on vielä aivan sekaisin ja joudun todella keskittymään kaikkeen tekemiseeni. Joppe nostaa ankkuria keulasta ja saakin sen melko nopeasti ylös. Pääsemme takaisin syvään ja tilanne alkaa rauhoittua. Joppe myöntää virheensä kertomalla että hän päästi illalla liian vähän köyttä ankkurille. En ala syyttelemään tai tuomitsemaan sen enempää. Laitan tupakiksi ja totean uuden purjehduspäivän alkaneen. Rätit ylös ja väylälle!
    Tuuli onkin jo aamusta melko navakka, noin kymmenen metriä per sekunti ja myötäistä. Nyt menemme sisempää väylää kohti Kapelskäriä. Ohitamme jo aamupäivällä kauniin Dalarön kaupungin ja iltapäivällä olemme Möjan kapeikossa. Tällaisen kapeikon rauhassa voi hyvin valmistaa ruokaa ja levätä. Se on kyllä tarpeenkin, sillä meillä on vielä yksi isompi aukko ylitettävänä ennen Kapelskäriä tämän päivän aikana.
    Möjan kapeikosta ulos tullessamme tuuli yltyy hetkittäin puuskaiseksi. Reivaamme ison ja rullaamme genoaa hieman sisälle. Arvioin tuulen olevan noin 15 m/s paarpuurin puoleinen ja osittain myötäinen. Mainingit kasvavat reilusti yli veneemme mittaisiksi. Välillä nousemme aallon harjalle ja veneen loki näyttää hetkittäin yli 9,6 solmun nopeutta. Matka joutuu ja Joppe kertoo olonsa olevan hyvä vaikka vene rullaakin melko tuntuvasti.
    Illalla noin kymmenen maissa pudotamme purjeet Kapelskärin siintäessä etuvasemmalla. Kone käymään ja ajamme Stora Hillön välikköön ankkuriin. Tällä kertaa pitävästi. Joppe pyytää minua valmistamaan loistoillallista ja kyselee samalla mahdollisuutta punaviinilasin nauttimiseen. Totean ajatuksen olevan hyvän, ainakin punaviinilasillisesta. Noh, teenhän minä sitten sen illallisenkin.
    Kun ruoat on syöty ja viinit nautittu keskustelemme huomisesta Ahvenanmeren ylityksestä. Toteamme sen vaativaksi, jos ei muuten niin ainakin kovan laivaliikenteen takia. Tulemme siihen tulokseen, että jos ei näkyvyys ole riittävä Söderarmin tienoilla, kun lähdemme ylitykseen, niin jäämme odottamaan suotuisampaa hetkeä.
    Työnnyn pistopunkkaani samalla kun arvon herra Joppe sulkeutuu omistajankabiiniinsa. Kuulen veden liplatuksen korvissani mutta sitten tyyntyy kokonaan ja luulen kuuntelevani avaruuden hiljaista havinaa, kuin äänetöntä vihellystä. Leijumme taas purjehtijan taivaassa. Uni vie mukanaan.