Papalla se oli mukava homma, kun kone ei vielä tehnyt ihmisen töitä. Näin hän kertoi:

    Me oltiin oltu ainakin kolme kuukautta melkein pelkällä vedellä ja leivällä. elettiin siellä majakassa loppusyksyä, taisi olla jotain kuuskytkuus tai sinnepäin. Nakke oli mun työpari ja ihan etevä mies alallaan, mut hänellä oli yks vika mistä ei koskaan saanut puhua ääneen. Nakke nimittäin pelkäs ihan helvetisti korkeita paikkoja, ja oli vielä toinenkin asia mitä ei saanu kailottaa, sen nimi. Lotkonen, Naahum Lotkonen. Sen vanhemmat olivat olleet varmaan jotain taikureita. No joo, mä sanoin sitä sitten vaan Nakeksi.

    Siinä ehtoolla tuuli sen kuin vain yltyi ja Nakke avasi rauhallisesti yhden rommipullon. Ei se myrskyä sanonnut pelkäävänsä. Ihan vaan lämmikkeeksi. Juotiinkin sitten koko pullo ja oltiin sellaisessa puolikunnossa, kun laituriin ajoi luotsikutteri kirkkaine valoineen. "Voi perkele", huuti Nakke. "Sieltähän tulee mahjakkatarkstaja, hik." Alkoi helvetinmoinen luutapolkka, kun me Naken kanssa siivottiin huonetta ja putsattiin pöytä. Minä päätin lähteä kiipeämään majakkatorniin muka lamppua tarkastamaan, ettei se paskantärkee kukkopoika huomaisi mun törvelökänniä. No, Nakke oli illan aikana kussut jo muutaman kerran keittiössä olevaan ämpäriin, ettei tarvitse mennä ulos asti myrskysäässä. Kuulin portaikkoon, kuinka ulko-ovi kolahti samalla kun Nakke piilotti viinapulloaan keittiössä. Majakkatarkastaja astui taloon, toivotti hyvää iltaa ja istahti tuvan pöydän ääreen. Nakke kurkkasi keittiön ovelta silmät kierossa ja kysäisi muka vesiselvänä mutta selvästi pöllyssä kuin satamajuoppo että,"maishtuisko kahvi, josh vaikka keithäisin?" "Kyllä. Ja toivottavasti juot sitä itsekin!" Vastasi tarkastaja Örn tulisen tuntuisesti. Nakke touhusi keittiössä, horjahteli ja kolisutteli kattiloita, ja mikä pahinta, sekosi sen verran kattiloista ja ämpäreistä, että otti kahvivettä sitten siitä kusiämpäristä. Minä päätinkin jäädä selvittämään känniäni torniin koko yöksi.
    Heräsin joskus yhden jälkeen yöllä majakkatorniin kantautuviin huutoihin. Avasin ikkunan ja näin koko "rytmiryhmän" raakkuvan pihalla. Nakke, majakkatarkastaja Örn ja kutterinkuljettaja Oivala, kaikki housut kintuissa valittivat vatsojaan. Kuulin kuinka Örn huusi Nakelle:"Jumalauta Lotkonen. Mitä me oikeen ollaan syöty, kun mikään ei pysy sisällä ja perse huutaa hoosiannaa?" Nakkea alkoi sapettaa sillä samalla sekunnilla kun hän kuuli sukunimensä ja hän päätti vastata majakkavastaavalle mahdollisimman totuudenmukaisesti:"On syytä epäillä, että kusta, herra Ööörn!"