Katselin Airbus 321:n ikkunasta ulos samalla kun laskusiivekkeet nousivat siiven liepeistä yläasentoon. Ikkunasta näkyi vain sinistä merta ja toivottavasti hetken päästä myös maata. Olimme nimittäin laskeutumassa pienelle saarelle aivan Afrikan länsirannikon tuntumassa. Kone pudotti korkeutta ja jarrutti melko tuntuvasti samalla kun tuuli tuntui ottavan sen runkoon jostain sivusta. Pilotti lisäsi välillä tehoja ja moottorit ujelsivat komeasti. Kone vaappui jo selvästi laskuliukunsa loppumetrejä ja samalla kiitoradan asfalttipinta ilmestyi sivuikkunasta näkyviin. Kuului pieni tömähdys, olimme maankamaralla vihdoinkin ja turvallisesti. Jarrutuksen jälkeen Airbus rullasi pienen lentokenttärakennuksen eteen, missä jouduimme poistumaan koneesta.
Maahantulomuodollisuuksien jälkeen pieni mustaakin mustempi mies juoksi luokseni ja esitteli itsensä: "Hello, my name is Pernod and I`m waiting for you". "Yes, and my name is Kossuvissy. Hello", vastasin hänelle nopeasti. Onkohan tuo taaplaaja nyt sitten minun oppaani ajattelin, mutta päätin kuitenkin seurata häntä vaikka pääkalloluolaan asti.
"What do you like about our land, mister Kovisky?" kyseli oppaani samalla kun hän vaaransi jatkuvasti meidän molempien henkeä sompaillessamme vanhalla Isuzulla kohti majapaikkaani. Kerroin hänelle pitäväni lämmöstä ja auringosta mutten voinut valehdella hänelle rakastavani tätä helvetin kaaosta niin liikenteessä kuin kaikkialla muuallakin. Otin tämän lomamatkan niin sanottuna äkkilähtönä Suomesta ja siksi tämä oli myös huomattavasti edullisempi kuin tavallisesti.
Päästyäni hotelliini (Luojan armeliaalla avustuksella. Kiitos) sain huoneeni avaimen, jonka jälkeen pyydänkin kaikkein herkimpiä lukijoita ottamaan ryypyt ja odottamaan ulkopuolista apua, mikäli aikovat jatkaa tämän lukemista. Avasin huoneeni oven ja heitin tavarani nurkkaan. Avoin paitani nappeja ja vedin samalla päiväpeiton sängystäni pois. Siinä samassa huomasin sängylläni valtavan hämähäkin, jonka selässä oli kiinnittyneinä varmaan kymmeniä poikasia. Lisäsin huoneeni valaistusta ja havaitsin noita hämähäkkejä lisää, kaikki emoja. Päätin poistua huoneesta.
Kävelin suoraan respaan ja keroin havaintoni sammakon näköiselle, mustalle miehelle, joka käski silmät killittäen minun odottaa vähän aikaa. Hetken kuluttua paikalle saapui kaksi militaristisesti pukeutunutta läskimoosesta, jotka alkoivat tivata minulta syytä huonoon käytökseeni. Kerroin heille tottuneeni nukkumaan yksin eikä minkäänlaisten pitkäkoipisten mustaleskien kanssa. Sitten minua vietiin.
Seuraavana aamuna heräsin ilman kännykkää ja lompakkoa huoneesta jonka ikkunaa somistivat mustanpuhuvat kalterit. Minulla oli myös huoneseuraa, nimittäin päällensä verta oksentanut saksalaismies. Olin siis putkassa jossa haisi virtsa ja ulosteet. Sen sijaan hämähäkkejä en nähnyt, rottia kylläkin. Loma oli siis alkanut varsin lupaavasti. Minua kuulusteltiin kahdesti kolmen seuraavan vuorokauden aikana. Univormuihin sonnustautuneet molopäät utelivat poliittista sekä uskonnollista vakaumustani, mutta ei sanaakaan hotellitapahtumista.
Pääsin pois vankilasta neljän vuorokauden kuluttua pidätyksestä luvattuani ensin etten hiisku sanaakaan alkuviikon tapahtumista. Astelin siis takaisin hotelliini tyhjän lompakkoni sekä toimimattoman kännykkäni kanssa. Pyysin respasta tällä kertaa passiani, jonka luovutin sinne tullessani tähän helvettiin. Tehostin pyyntöäni tällä kertaa sanalla, please, jottei ne zulu-poliisit taas veisi minua. Paluulennon lipun olin onneksi jättänyt passini väliin. Suomen konsulaattia tällä saarella ei ole, joten päätin viettää loput lomastani, siis kolme vuorokautta, huoneessani. Viritin lakanan seinästä seinään, kuin riippumaton ja lepäilin raikkaassa ilmassa huoneeni ovi selkosen selällään, sillä eihän minulla nyt enää ollut mitään varastettavaa.
Viimeisinä lomapäivinä kävin eri kaupoissa pihistämässä olutta ja sämpylöitä, jotka sitten nautin huoneessani. Loppuloman askeettisuus alkoi kiehtoa minua ja tunsin jopa viihtyväni saarella, jossa rikollisuus on rehellisyyttä, ainakin minun näkökulmastani. Viimeisenä päivänä lähdin kävelemään kohti lentokenttää jo hyvissä ajoin, noin neljältä aamulla. Kone lähtisi kahdelta iltapäivällä. Näin auringonnousun.
Maahantulomuodollisuuksien jälkeen pieni mustaakin mustempi mies juoksi luokseni ja esitteli itsensä: "Hello, my name is Pernod and I`m waiting for you". "Yes, and my name is Kossuvissy. Hello", vastasin hänelle nopeasti. Onkohan tuo taaplaaja nyt sitten minun oppaani ajattelin, mutta päätin kuitenkin seurata häntä vaikka pääkalloluolaan asti.
"What do you like about our land, mister Kovisky?" kyseli oppaani samalla kun hän vaaransi jatkuvasti meidän molempien henkeä sompaillessamme vanhalla Isuzulla kohti majapaikkaani. Kerroin hänelle pitäväni lämmöstä ja auringosta mutten voinut valehdella hänelle rakastavani tätä helvetin kaaosta niin liikenteessä kuin kaikkialla muuallakin. Otin tämän lomamatkan niin sanottuna äkkilähtönä Suomesta ja siksi tämä oli myös huomattavasti edullisempi kuin tavallisesti.
Päästyäni hotelliini (Luojan armeliaalla avustuksella. Kiitos) sain huoneeni avaimen, jonka jälkeen pyydänkin kaikkein herkimpiä lukijoita ottamaan ryypyt ja odottamaan ulkopuolista apua, mikäli aikovat jatkaa tämän lukemista. Avasin huoneeni oven ja heitin tavarani nurkkaan. Avoin paitani nappeja ja vedin samalla päiväpeiton sängystäni pois. Siinä samassa huomasin sängylläni valtavan hämähäkin, jonka selässä oli kiinnittyneinä varmaan kymmeniä poikasia. Lisäsin huoneeni valaistusta ja havaitsin noita hämähäkkejä lisää, kaikki emoja. Päätin poistua huoneesta.
Kävelin suoraan respaan ja keroin havaintoni sammakon näköiselle, mustalle miehelle, joka käski silmät killittäen minun odottaa vähän aikaa. Hetken kuluttua paikalle saapui kaksi militaristisesti pukeutunutta läskimoosesta, jotka alkoivat tivata minulta syytä huonoon käytökseeni. Kerroin heille tottuneeni nukkumaan yksin eikä minkäänlaisten pitkäkoipisten mustaleskien kanssa. Sitten minua vietiin.
Seuraavana aamuna heräsin ilman kännykkää ja lompakkoa huoneesta jonka ikkunaa somistivat mustanpuhuvat kalterit. Minulla oli myös huoneseuraa, nimittäin päällensä verta oksentanut saksalaismies. Olin siis putkassa jossa haisi virtsa ja ulosteet. Sen sijaan hämähäkkejä en nähnyt, rottia kylläkin. Loma oli siis alkanut varsin lupaavasti. Minua kuulusteltiin kahdesti kolmen seuraavan vuorokauden aikana. Univormuihin sonnustautuneet molopäät utelivat poliittista sekä uskonnollista vakaumustani, mutta ei sanaakaan hotellitapahtumista.
Pääsin pois vankilasta neljän vuorokauden kuluttua pidätyksestä luvattuani ensin etten hiisku sanaakaan alkuviikon tapahtumista. Astelin siis takaisin hotelliini tyhjän lompakkoni sekä toimimattoman kännykkäni kanssa. Pyysin respasta tällä kertaa passiani, jonka luovutin sinne tullessani tähän helvettiin. Tehostin pyyntöäni tällä kertaa sanalla, please, jottei ne zulu-poliisit taas veisi minua. Paluulennon lipun olin onneksi jättänyt passini väliin. Suomen konsulaattia tällä saarella ei ole, joten päätin viettää loput lomastani, siis kolme vuorokautta, huoneessani. Viritin lakanan seinästä seinään, kuin riippumaton ja lepäilin raikkaassa ilmassa huoneeni ovi selkosen selällään, sillä eihän minulla nyt enää ollut mitään varastettavaa.
Viimeisinä lomapäivinä kävin eri kaupoissa pihistämässä olutta ja sämpylöitä, jotka sitten nautin huoneessani. Loppuloman askeettisuus alkoi kiehtoa minua ja tunsin jopa viihtyväni saarella, jossa rikollisuus on rehellisyyttä, ainakin minun näkökulmastani. Viimeisenä päivänä lähdin kävelemään kohti lentokenttää jo hyvissä ajoin, noin neljältä aamulla. Kone lähtisi kahdelta iltapäivällä. Näin auringonnousun.
Kommentit