Appiukko konkkasi kipeällä polvellaan meitä vastaan, kun parkkeerasimme pihan laitaan. Minä nostelin muonitusvarantojamme vanhaan maitokärryyn sillä aikaa kun vaimoni kehui isäänsä hienosta säästä. "Tuonne alamökin suuntaan sitten", opasti appiukko ja osoitti minulle suuntaa ihan kuin olisin ensimmäistä kertaa elämässäni heidän mökillään näiden kahdenkymmenen avioliittovuotemme aikana. "Ethän lastannut kärryihin liikaa kerralla, kato ettei kumit littaannu". No, joo. Enhän minä. Ainahan sitä nyt muutaman kerran ajelee edestakaisin näiden vinkuvien kärryjen kanssa mökin ja auton väliä. "Noi kaljat siinä painaa. Meinaakko ihan koko laatikon juoda kerralla?" kyseli pappa. "Anna sen nyt työntää rauhassa, ettei se aja puuta päin," sanoi anoppi.
Turvallisesti sitten päästiin alamökille aloin siirtää muonatarvikkeitamme jääkaappiin. Vaimo haasteli mukavia tuvan puolella vanhempiensa kanssa ja sain taas paljon uutta tietoa suvun tapahtumista samalla kun järjestelin kaljatölkkejäni kylmän puolelle. Yritin avata yhtä tölkkiä niin ettei sihahdusta kuuluisi. Asetin sormeni kaljatölkin avausrinkulalle ja samalla painoin toisenkäden peukalolla itse avautumiskohtaa niin että sihahdus olisi mahdollisimman vaimea. Tärisevä kärrymatka autolta mökille oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä. Heti kun tölkkipiru turskahti auki valtavalla sihinällä, se purkautui massiivisella paineella peukaloni alta ja ruiskutti paloletkun lailla kaljaa ympäri keittiötä. Samalla hetkellä appiukko tuijotti minua keittiön ovelta ja huusi anoppia katsomaan. "Pese nyt sitten pojan roiskeet. Avataan ulkona! Avataan ulkona!" Toisteli äijä. Joo, sain sanotuksi. Loppu perjantai-illan lajittelin pattinkikasasta parempia sivulle.
Lauantaiaamuna sain vihdoin kauan kaivatun luottamustehtävän. Moottorikäyttöinen ruohonleikkuri oli otettu aurinkoon lämpiämään, jotta saisin sen paremmin käyntiin. Ensin kävimme appiukon kanssa läpi ajoreittiä, jotten eksyisi tuon pärisevän prikss strattonin kanssa hänen puolen hehtaarin tontilleen. Sitten sain opastusta työnnettävän ruohonleikkurin ajonhallintaan. Vihdoin noin tunnin mittaisen perehdytyksen jälkeen pääsin työntelemään tuota helvetinkonetta. Mikä vapauden tunne. Paita pois, kone lotkottaa ja maisemat vaihtuu. Puoli tuntia sitä iloa sitten jatkui, kunnes kuulin ylämökin kulmalta nimeäni huudettavan. Tai siis ensin nimeäni ja heti perään, että herra jumala. Sammutin moottorin ja huusin yleisöön päin ettei minulla nyt sentään ihan niin hyvä ammatti ole. Jäätävä hiljaisuus. Ruohonleikkuri siirrettiin sivummalle appiukon toimesta. Kävin anopin kanssa läpi eri kukkalajeja ja niiden ulkoisia tunnusmerkkejä. Kukkamaa jonka olin niittänyt, käännettiin ympäri uutta istutusta varten. Anoppi ja vaimo osasivat hyvin lapion käsittelyn appiukon mielestä. Minä lajittelin pattinkeja loppupäivän.
Sunnuntaiaamuna päätimme vaimoni kanssa lähteä heti kotiin, kun olisin saanut loput pattingit lajiteltua. Onneksi sain pahanlaisen tikun kämmeneeni jo alkumetreillä ja aloin epäillä mahdollisuutta saada verenmyrkytyksen, joka saattaisi pahimmassa tapauksessa johtaa jopa kuolemaan. Vaimoni pelästyi sen verran,että pakkasimmekin tavaramme ja kiitimme ihanasta viikonlopusta. "Tulettehan pian uudelleen", huuteli anoppi vielä peräämme.
Turvallisesti sitten päästiin alamökille aloin siirtää muonatarvikkeitamme jääkaappiin. Vaimo haasteli mukavia tuvan puolella vanhempiensa kanssa ja sain taas paljon uutta tietoa suvun tapahtumista samalla kun järjestelin kaljatölkkejäni kylmän puolelle. Yritin avata yhtä tölkkiä niin ettei sihahdusta kuuluisi. Asetin sormeni kaljatölkin avausrinkulalle ja samalla painoin toisenkäden peukalolla itse avautumiskohtaa niin että sihahdus olisi mahdollisimman vaimea. Tärisevä kärrymatka autolta mökille oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä. Heti kun tölkkipiru turskahti auki valtavalla sihinällä, se purkautui massiivisella paineella peukaloni alta ja ruiskutti paloletkun lailla kaljaa ympäri keittiötä. Samalla hetkellä appiukko tuijotti minua keittiön ovelta ja huusi anoppia katsomaan. "Pese nyt sitten pojan roiskeet. Avataan ulkona! Avataan ulkona!" Toisteli äijä. Joo, sain sanotuksi. Loppu perjantai-illan lajittelin pattinkikasasta parempia sivulle.
Lauantaiaamuna sain vihdoin kauan kaivatun luottamustehtävän. Moottorikäyttöinen ruohonleikkuri oli otettu aurinkoon lämpiämään, jotta saisin sen paremmin käyntiin. Ensin kävimme appiukon kanssa läpi ajoreittiä, jotten eksyisi tuon pärisevän prikss strattonin kanssa hänen puolen hehtaarin tontilleen. Sitten sain opastusta työnnettävän ruohonleikkurin ajonhallintaan. Vihdoin noin tunnin mittaisen perehdytyksen jälkeen pääsin työntelemään tuota helvetinkonetta. Mikä vapauden tunne. Paita pois, kone lotkottaa ja maisemat vaihtuu. Puoli tuntia sitä iloa sitten jatkui, kunnes kuulin ylämökin kulmalta nimeäni huudettavan. Tai siis ensin nimeäni ja heti perään, että herra jumala. Sammutin moottorin ja huusin yleisöön päin ettei minulla nyt sentään ihan niin hyvä ammatti ole. Jäätävä hiljaisuus. Ruohonleikkuri siirrettiin sivummalle appiukon toimesta. Kävin anopin kanssa läpi eri kukkalajeja ja niiden ulkoisia tunnusmerkkejä. Kukkamaa jonka olin niittänyt, käännettiin ympäri uutta istutusta varten. Anoppi ja vaimo osasivat hyvin lapion käsittelyn appiukon mielestä. Minä lajittelin pattinkeja loppupäivän.
Sunnuntaiaamuna päätimme vaimoni kanssa lähteä heti kotiin, kun olisin saanut loput pattingit lajiteltua. Onneksi sain pahanlaisen tikun kämmeneeni jo alkumetreillä ja aloin epäillä mahdollisuutta saada verenmyrkytyksen, joka saattaisi pahimmassa tapauksessa johtaa jopa kuolemaan. Vaimoni pelästyi sen verran,että pakkasimmekin tavaramme ja kiitimme ihanasta viikonlopusta. "Tulettehan pian uudelleen", huuteli anoppi vielä peräämme.
Kommentit