No, se tuuli ainakin 14 M/S ja vettä tuli alas ihan kaatamalla. Päätimme suunnata NC:n keulan kohti suojasatamaa Gullkronan selällä. Pääsimme perille turvallisesti n. klo 16.00.

Suojasatamassa oli yleinen laituri, johon oli kiinnitettävä niin, että perä olisi ankkurissa ja keula kiinnitettynä laituriin. Näin me teimmekin ja jäimme aloillemme pitämään myrskyä. Otin kylmän oluen ja kävin istumaan ohjaushytin salonkiin, josta oli hyvät näkymät veneemme ympärille. Mieli rauhoittui ja katselin suojasataman sisääntuloaukolle, josta oli tulossa sisälle lahteen myös pieni H-vene.

Vene mutkitteli tullessaan ja sen sitloodassa seisoi kaksi miestä sydvestit päässään. Tuuli riepotteli tuon pikkuveneen kannelle laskettua keulapurjetta ja sadevesi huuhteli sitä kuin suihkuvesi kumiankkaa. H-veneen lähestyessä laituriamme toinen miehistä kompastui johonkin ja kellahti selälleen veneen sitloodaan.

Vene lähestyi edelleen kun sen päällikkö, oletan, alkoi tulenpalavalla kiireellä hakea ankkuria istuinkaukalon säilytyslokeroista. Kovan tohinan tuloksena näkyi ankkuri sentään löytyvän. Samalla veneen gasti, oletan, pääsikin jo taas tolpilleen. Gasti suoristi sydvestiä päässään ja alkoi selvästi valmistautua maihinnousuun.

Nyt päällikkö käänsi aluksensa keulan kohti laituria viisi hevosvoimaisen Johnsonin avustaessa manöveeriä. Oli selvästikin tullut aika pudottaa ankkuri perästä. Näin veneen kapteeni tekikin, mutta tehosti pudotusta pienimuotoisella heittoliikkeellä, jolloin ankkurin "lentorata" muistutti minua Tupolev-merkkisen lentokoneen toimintasäteen toisaikaisuudesta.

Lopulta ankkuri, jota ei siis ole suunniteltu pysymään ilmassa pitkiä aikoja, saavutti vedenpinnan suuresti molskahtaen. Siinä samassa kapteeni huomasi ankkuriköyden menneen solmuun niin, että ulkona oli vain noin lentomatkan verran köyttä. Gasti alkoi huutaa keulasta:"Hiljennä jo, hyvin menee. Joo, HILJENNÄ JO SAATANA!"

Kapteenin ääni saavutti falsetin hänen huutaessaan, että ankkuri ei ole missään vaiheessa saavuttanut pohjaa ja "Junssonilla" ei voi jarruttaa vitunkaan vertaa ainakaan silloin kun keulassa istuu norsun kokoinen gasti ja potkuri pyörii ilmassa kuin lentokoneen ropeli.

Seuraava korkea ääni kajahti ilmoille kun H-vene tukeutui laituriin noin kolmen solmun nopeudella ja isohko gasti käytti jalkaansa fendarina. "Ai, ai, ai, v...u, ai v...u!!" Gasti konttasi pitkin sateen kastamaa kantta kohti kajuutan ovea ja valahti sisälle kuin Saimaan norppa potemaan nilkkakipua.

Päällikkö ymmärsi ainoan miehistönjäsenen olevan nyt pois pelistä ja päätti hoitaa rantautumisen yksin. Enää en voinut vain katsoa. Menin laiturille auttamaan veneen lähestyessä laituria toistamiseen. Johnson pörräsi veneen perässä ja kajuutasta kuului hiljaista manailua ottaessani venettä vastaan laituriin.

"Turvallisesti perillä," huikkasi päällikkö, kun kiinnitin veneen etuköyden laituriin. Lupasin vielä auttaa, jos gastin jalka tarvitsisi jotain hoitoa, mutta päällikkö sanoi kaiken olevan OK ja mitään apua ei tarvita. Myöhemmin illalla kuulin H-veneestä lausahduksen:"No, lastota se, jos se muka särkee! Ole muuten hiljaa. Hyvää yötä."