Keskiviikko ja kesäkuun 11. päivä aukeaa hieman pilvisenä. Tuulta tuntuu olevan kuitenkin riittävästi, mutta ei kuitenkaan liikaa. Aamutoimien jälkeen aloitamme päiväämme konettamalla kohti Ahvenanmerta. Säätila näyttää olevan sopiva tälle veneelle tuon selän ylittämiseen. Söderarmin kohdalla teemme Jopen kanssa päätöksen lähteä ylitykseen.
    Laivaliikenne täällä Ahvenanmerellä on aivan mieletön. Voisin käyttää jopa sanaa ruuhka. Nopean laskutoimituksen jälkeen totean näkeväni samanaikaisesti seitsemän eri laivaa, ja jokainen on tulossa eri suunnista. Tähystäminen ja ennakointi ohjausliikkeissä on välttämätöntä ainakin purjeilla kulkiessa.
    Kun Söderhamn alkaa kadota näkyvistä taakse, näemme jo Nyhamnin sähköä jauhavat tuulimyllyt  edessämme. Kun meillä on vielä noin puolentoista tunnin purjehdus Rödhamniin, alkaa roima sadekuuro huuhtoa veneemme kantta. Näkyvyys putoaa noin 500 metriin ja tuulimyllyt haihtuvat harmauteen saman tien. Pidämme suuntamme tarkasti koko ajan ja pian myös Rödhamn alkaa näkymään taivaanrannassa. Noin tunnin matkanteon jälkeen laskemme purjeet ja aloitamme Rödhamnin vierassataman lähestymisen. Ajamme keulan laituriin ja ensimmäistä kertaa tällä matkalla saamme perän poijuun.
    Illalla pääsemme saunaan, missä me onnittelemme Jopen kanssa toisiamme onnistuneesta ylityksestä, ja erityisesti siitä, että olemme taas Suomessa. Saunan ja muutaman oluen sekä hyvän ruoan jälkeen ei meistä kumpikaan enää kykene kovinkaan henkevään keskusteluun, vaan yöpuulle vetäytyminen on vääjäämättä edessä. Painan pääni tyynyyn ja huomaan, että tämä vene ei keinu vaan se leijuu.