Torstai 12 kesäkuuta. Näyttäisi olevan aurinkoinen aamu. Tuuli alkaa nousta hiljalleen ja alamme valmistella lähtöä Rödhamnista. Olemme suunnitelleet tämän päivän aikana etenevämme jopa Korppoon Verkaniin asti. Virittelemme Jopen kanssa purjeita ylös ja pääsemmekin ensimmäiset pari tuntia ajamaan oikealla halssilla kohti Långnäsiä, kunnes saarten välissä tuuli heikkenee ja alkaa muuttaa suuntaansa. Päätämme luovia ja käännän tiukasti vasemmalle samalla kun Joppe alkaa vinssaamaan oikean puoleista skuuttia sisään. KLONK! PLUMPSISTA! "Voi perkeleen v...u helvetti !!!!" Railakkaat kirosanat raikaavat auringon valaiseman, kauniin ja kesäisen saaristomaiseman suojissa. Olemme kuin herran kukkarossa, kun Joppe päästelee rätväkkäästi kirosanasarjan ja yrittää katsoa meren pinnan läpi kohti pohjaa. "Saatanan veivi, helvetti". Ihan kun hän nyt näkisi tuosta 30 metrin syvyyteen.
Yritän olla ihan hiljaa, mutta minua ottaa oikeasti päähän tuo vinssikahva. Kerronkin pian Jopelle, että nyt sitten täytyy vedellä purjeet kireälle ihan vaan käsivoimin. Jatkamme purjehtimista seuraavat pari tuntia melko hiljaisina, yhtä vinssikahvaa köyhempinä. Kihdin selällä kohtaamme ukkosrintaman, joka on melko nopeasti koettu. Ajamme läpi Jungfruskärin ja vihdoin Korppoo siintää edessämme.
Juttu alkaa kuitenkin taas viritä kun kerron Jopelle Verkanin vierassataman palveluista, muiden muassa oikeasta ravintolasta, josta saa ihan viinaakin. "Joo mut, voi perkele sitä veiviä", sanoo Joppe. "Niin mut onneksi se veivi oli veneen eikä sinun", yritän lohduttaa.
Noin puoli kymmenen aikaan illalla kiinnitymme vihdoin Verkanin laituriin. Kävelemme suoraan ravintolaan, sillä pitäähän laiturimaksu näin iltamyöhäänkin maksaa. Joppe on kuitenkin vieläkin veivistään vähän nyreissään ja tehostaa laiturimaksuaan seuraavanlaisella ilmaisulla. "Ihan sama mitä maksaa, mut sen laiturivuokran lisäks vielä neljä isoa olutta ja kaksi viskiä tuplana ja jäillä, kitooos. Olen varsin tyytyväinen, koska tiedän saavani puolet tuosta miehekkäästä annoksesta.
Jopen tarjoama juoma-annos kohahtaa kuulaan, kuin tinneri maalarille ja alamme naureskella kaikille kommelluksillemme. Erityisesti Jopen naama on koominen jo värinsäkin puolesta. Vaikka punottaa se vähän itsellänikin. Veneeseen yöpuulle päästyämme emme tänään leiju uneen ei. Tänään sammumme, kuin rehelliset, säntilliset, suomalaiset miehet.
Yritän olla ihan hiljaa, mutta minua ottaa oikeasti päähän tuo vinssikahva. Kerronkin pian Jopelle, että nyt sitten täytyy vedellä purjeet kireälle ihan vaan käsivoimin. Jatkamme purjehtimista seuraavat pari tuntia melko hiljaisina, yhtä vinssikahvaa köyhempinä. Kihdin selällä kohtaamme ukkosrintaman, joka on melko nopeasti koettu. Ajamme läpi Jungfruskärin ja vihdoin Korppoo siintää edessämme.
Juttu alkaa kuitenkin taas viritä kun kerron Jopelle Verkanin vierassataman palveluista, muiden muassa oikeasta ravintolasta, josta saa ihan viinaakin. "Joo mut, voi perkele sitä veiviä", sanoo Joppe. "Niin mut onneksi se veivi oli veneen eikä sinun", yritän lohduttaa.
Noin puoli kymmenen aikaan illalla kiinnitymme vihdoin Verkanin laituriin. Kävelemme suoraan ravintolaan, sillä pitäähän laiturimaksu näin iltamyöhäänkin maksaa. Joppe on kuitenkin vieläkin veivistään vähän nyreissään ja tehostaa laiturimaksuaan seuraavanlaisella ilmaisulla. "Ihan sama mitä maksaa, mut sen laiturivuokran lisäks vielä neljä isoa olutta ja kaksi viskiä tuplana ja jäillä, kitooos. Olen varsin tyytyväinen, koska tiedän saavani puolet tuosta miehekkäästä annoksesta.
Jopen tarjoama juoma-annos kohahtaa kuulaan, kuin tinneri maalarille ja alamme naureskella kaikille kommelluksillemme. Erityisesti Jopen naama on koominen jo värinsäkin puolesta. Vaikka punottaa se vähän itsellänikin. Veneeseen yöpuulle päästyämme emme tänään leiju uneen ei. Tänään sammumme, kuin rehelliset, säntilliset, suomalaiset miehet.
Kommentit